tiistai 17. elokuuta 2010

Ostoksia

No niinhän siinä kävi, että blogi jäi aloituksensa jälkeen aivan paitsioon Espanja-elämän viedessä mukanaan. Nyt elo on taas rauhoittunut tavallisiin uomiinsa Suomen kamaralle ja ajattelin kokeilla blogin jatkamista.:)
Tässä tuleekin sitten kuvapläjäys Espanjan hankinnoista. Suurimman osan ihanuuksista olen hankkinut Granadassa sijaitsevasta
Alcaicería-liikkeestä, joka myy muun muassa miniatyyrejä.:) Ja mikä valikoima heidän liikkeissään olikaan! Ensimmäisen kerran sisään löydettyäni jouduin lähtemään pois ihan rauhoittuakseni!:D Niin suurta määrää minejä en ollut ikinä ennen nähnyt samojen seinien sisällä ja suuri osa tuotteista oli ihanan erilaisia kuin aiemmin näkemäni Euro Minit sun muut. Mikäli Granadaan aikoo on Alcaicería must miniatyristille!



Tässä yhteiskuvassa monenmoista miniä. Ihanuuksien alla oleva matto oli löytö matkamuistomyymälästä.



Lähikuvassa Bodo Hennigin suloisenpientä pastaa, ja vastustamattomat leipäkori ja vihannespussi.



Rikkakihveli on niin kovin aidonnäköinen ja tuo pieni keksipurkki on mitä suloisin! Ehkä lempparini näistä kaikista!


Suppilo ja avaimet ovat oikeasti hopeisia koruja, mutta kokonsa puolesta varsinkin suppilo sopii mainiosti nukkekotiin.


Kahvimylly lienee Reutterin tuotantoa. Lautaset ovat oikeaa keramiikkaa ja käsin koristemaalattuja! Niille täytyy tehdä oma telineensä nukkekodin keittiöön, jossa pääsevät hyvin esille. Ja mitä Espanjan ostokset olisivatkaan ilman viuhkaa! Nukkekotikokoa tietenkin.;)
Toivotaan, että blogin päivitys lähtisi tästä etenemään hieman tiuhempaan tahtiin ja päivitysten väli ei venyisi aivan kuukausiin. Asiaa helpottaa ainakin se, että nyt olemme aarteeni ja askartelutarvikekokoelmani kanssa samassa huushollissa, joten mineilykin voi päästä jälleen vauhtiin!

Tämä kirjoitus on vanhasta blogistani. Julkaistu siellä 2.12. 2009.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti