tiistai 17. elokuuta 2010

Eteinen ja ruokakomero

Tervetuloa nukkekotiini! Aloitan taloni esittelyn tällä kuvasarjalla nukkekodin alimmassa kerroksessa sijaitsevasta eteisestä, josta on uloskäynti talon vasemmalle puolelle. Eteisen yhteyteen tulee myös pieni ruokakomero. Tässä vaiheessa seinä- ja lattiapinnat ovat vielä valmistumatta, mutta malttamattomana olen jo asetellut tilaan huonekaluja ja muita asiaankuuluvia pikkuesineitä.;)




Koska eteisestä on käynti talon puutarhaan, joten eteisessä täytyy tietenkin olla istutuspöytä ruukkuineen ja työvälineineen. Pöytä on itsetekemäni, lumikello istutuspöydän ylähyllyllä on Loryn tekemä, pikkuruinen maljakko sen vieressä on Mostly Artin Joycelta ja hyasintti lattialla on Mollamarin käsialaa.




Eteisen takakulmassa on pieni nurkkaus, jossa voi istahtaa hetkeksi alas ihailemaan puutarhan kukkaloistoa. Kukat olen tehnyt Bonnie Lavishin mainioista kiteistä. Suloinen pullokori on Miniature Cabin Decorilta.




Toisessa takakulmassa on ruokakomero. Appelsiinit ja marjahillopurnukat ovat itsetekemiäni. Myös maissiyritelmät ja kaalit olen väsännyt itse joskus vuosia sitten. Niistä en ole erityisen ylpeä, mutta pääsivät kuvaan koska en ole ennättänyt uusia vielä tekemään... Takana näkyy rako, sillä eteinen ja sen yläpuolella oleva viherhuone ovat oma irtonainen komponenttinsa, jotta nukkekotina on helpompi liikutella. Kuvausvaiheessa rako jäi huomaamatta, mutta kun talo on kunnolla paikoillaan sitä ei luonnollisesti näy.;)




Eteisestä on kulku keittiöön, jonka ovi onkin jo kutsuvasti raollaan. Hortensian olen tehnyt tehnyt kitistä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti